#RainbowLacesFinland -kampanjassa levitettiin hyvää ilmapiiriä ympäri Suomea!

Punainen kortti rasismille -hankkeen ja Jalkapallon pelaajayhdistyksen yhteisessä #RainbowLacesFinland -kampanjassa lähetettiin yli 150 paria kengännauhoja ympäri Suomea Hangosta Rovaniemelle. Nauhojen avulla halusimme levittää hyvää ja avointa ilmapiiriä koko suomalaiseen jalkapalloyhteisöön harrastejoukkueista liigatasolle.

Kampanjaan lähti mukaan monia yksittäisiä pelaajia, mutta myös kokonaisia joukkueita (mm. naisten jalkapalloliigassa pelaavat Jyväskylän Pallokerho ja HJK). Erityisesti aikuisten harrastejoukkueet olivat erittäin tyytyväisiä, että kerrankin kampanja, joka koskee koko jalkapalloyhteisöä sarjatasosta riippumatta. Lisäksi kampanjaa halusivat tukea myös lukuisat muiden lajien urheilijat, jotka kokivat kampanjan tärkeäksi (mm. nyrkkeilyn MM-mitalisti Elina Gustafsson).

Sateenkaaren värisillä kengännauhoilla halusimme osoittaa, että kaikki ovat tervetulleita jalkapallon pariin huolimatta seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolen ilmaisusta. Haastoimme myös nauhat tilanneen henkilön toimimaan kampanjan sanansaattajana omassa joukkueessaan.

Pyysimme myös kampanjaan osallistuneita tekemään julkaisun siitä, miksi #RainbowLacesFinland kampanja on tärkeä ja kertomaan ehkä jonkin ajatuksen tai idean siitä, miten saisimme luotua sellaisen ilmapiirin suomalaisille urheilukentille, -katsomoihin ja pukukoppeihin, jotta jokainen voisi olla oma itsensä, ilman pelkoa joutumista syrjityksi tai haukutuksi. Mahtavia julkaisuja löytyy Instagramista ja Twitteristä hashtagilla #RainbowLacesFinland.

Nauhoilla osoitettiin myös tukea kansainväliselle Football vs Homophobia kampanjalle, joka kesti koko helmikuun ajan. Kampanjalla pyritään ehkäisemään syrjintää, joka liittyy seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuolen ilmaisuun. Lisätietoa kansainvälisestä kampanjasta: http://www.footballvhomophobia.com/

Yhdenvertaisen liikuntakulttuurin edistäminen Suomessa -seminaari!

Yhdenvertaisen liikuntakulttuurin edistäminen Suomessa -seminaari pidetään 12.3. Helsingissä (Eteläranta 8, Kirkkohallituksen talo) klo 13-16! Tilaisuuden avaa mainio Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar ja tiedossa on esityksiä, työpajatyöskentelyä ja keskustelua liikunnan yhdenvertaisuudesta Suomessa mm. uskonnon ja etnisyyden näkökulmasta.

Seminaarin tarkempi ohjelma näkyy kuvassa. Ja ilmoittautua voi osoitteessa:
https://goo.gl/forms/C1cc7C3tAJqxscxH2

Järjestävinä tahoina ovat:

Punainen kortti rasismille -hanke, FIMU ,  Peace United ja Liikkuva seurakunta .

 

 

PS. Nasimasta oli myös hyvä juttu vähän aikaa sitten Kirkko ja kaupunki -lehdessä: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/apulaispormestari-nasima-…

Koulupäivä stadionilla Vaasassa!

Vaasan Palloseura tarjoaa 2018 kevään ja syksyn aikana 10 luokalle ennennäkemättömän mahdollisuuden viettää hauska ja opettavainen aamupäivä Elisa Stadionilla. Punainen kortti rasismille -hankkeella on kunnia olla myös mukana tässä upeassa ideassa! 

Jalkapalloseura on paljon muutakin kuin sunnuntai-iltainen Veikkausliigaottelu. Seura on kuin yhteiskunta pienoiskoossa, siellä on monenlaisia tehtäviä ja sen toimiminen vaatii yhteistyötä ja erilaisia ihmisiä, joista jokainen pääsee hyödyntämään omia erityistaitojaan.

Stadion on loistava ympäristö opettaa lapsille yhteiskuntaopin perusteita, paikallishistoriaa, lakien ja sääntöjen tarpeellisuutta, omien vahvuuksien tunnistamista ja muiden kunnioittamista. Erityisesti jalkapalloa seuraavien lasten on helppo omaksua ajatukset, kun ne tarjoillaan jalkapallon yhteydessä. Stadionpäivän aikana lapset pääsevät kiertämään koko stadionin läpi ja tutustumaan sen elämään. Samalla lapsille opetetaan kansalaistaitoja ikätasoisesti, ja mietitään miten niitä voisi siirtää lasten omaan kouluyhteisöön ja myös laajemmin yhteiskuntaan. Opetuksessa käytetään  Punainen kortti rasismille -hankkeen tuottamaa kiusaamisenvastaista oppimateriaalia (kuvassa). Aamupäivän huipennukseksi lapset pääsevät tietysti myös itse pelaamaan stadionin kentälle!

Stadionaamupäivää pääsee viettämään kevään aikana kuusi ja syksyn aikana neljä luokkaa peruskouluista. Tarkemmat ajankohdat sovitaan valittujen luokkien kanssa erikseen. Luokat valitaan hakemusten perusteella. Hakemus voi olla kirje, kuva, video, askartelu tai mikä tahansa muu tapa, jolla luokka saa ajatuksensa esille.

Lisätietoa aiheesta:  raisa@vpsjuniorit.fi

Yhteistyö Espoo Unitedin kanssa!

Punainen kortti rasismille -hanke on ollut näkyvästi esillä yhteistyössä Espoo Unitedin kanssa sekä koripallon että jääkiekon puolella. Espoo Unitedin Korisliiga-joukkue nosti punaisen kortin rasismille helmikuun alussa 9.2. ottelussa Pyrintöä vastaan ja Mestis-jääkiekkojoukkue järjesti Punainen kortti rasismille -teemaottelun  24.2. kotiottelussa Joensuun Jokipoikia vastaan.

Monikulttuurisuus, yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys ovat Espoo Unitedin organisaatiolle tärkeitä arvoja! Teemaottelusta lähtien esim. kiekkojoukkue pelaa loppukauden Punainen kortti rasismille -tarrat kypärissään.

Molempien joukkueiden kotihallit sekä Tapiolan Urheiluhalli että Espoo Metro Areena julistettiin pelien yhteydessä syrjinnästä vapaiksi alueiksi. Tällä halutaan osoittaa, että Espoo Unitedin peleihin ovat tervetulleita kaikki riippumatta sukupuolesta, iästä, alkuperästä, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai vammaisuudesta. Kiitos Espoo Unitedille hyvästä yhteistyöstä!

Aiheeseen liittyviä uutisia Espoo Unitedin sivuilla:

http://www.espoounited.fi/ajankohtaista/lauantain-kotiottelu-on-punainen-kortti-rasismille-teemaottelu/ 

http://www.espoounited.fi/ajankohtaista/united-vs-pyrintoe-korisliiga-ottelu-on-punainen-kortti-rasismille-teemaottelu/

https://www.facebook.com/espoounited/videos/571479406551177/ 

#RainbowLacesFinland -kampanja helmikuussa!

Punainen kortti rasismille -hanke ja Jalkapallon Pelaajayhdistys aloittavat yhdessä kengännauhakampanjan #RainbowLacesFinland. Sateenkaaren värisillä kengännauhoilla halutaan osoittaa, että kaikki ovat tervetulleita jalkapallon pariin huolimatta seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolen ilmaisusta.

Jos haluatte osoittaa tukenne kampanjalle, niin laittakaa mailia punainenkorttirasismille@gmail.com niin lähetämme teille nauhat ilman kuluja. Seuraa kampanjaa hashtagilla #RainbowLacesFinland  

Kengännauhoilla osoitetaan tukea kansainväliselle Football vs Homophobia kampanjalle, joka kestää koko helmikuun ajan. Kampanjalla pyritään ehkäisemään syrjintää, joka liittyy seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuolen ilmaisuun.  Lisätietoa Football v Homophobia kampanjasta: http://www.footballvhomophobia.com/

Yhteystiedot:

Ilari Äijälä, 0404178776,

punainenkorttirasismille@gmail.com

Punainen kortti rasismille -hanke mukana Urheilugaalassa 2018!

Punainen kortti rasismille -hanke oli ehdolla 2018 Urheilugaalassa vuoden urheilukulttuuriteko -kategoriassa. Paikalla 18.1 Hartwall Areenalla edustamassa olivat FIMU:n puheenjohtaja Daud Mohamed, toiminnanjohtaja Hanna Sarkeala, hankkeen vuonna 2003 Suomeen tuonut ja siitä lähtien rasisminvastaista työtä ansiokkaasti tehnyt Mourad Bentaleb sekä hankkeen projektipäällikkö Ilari Äijälä. Jalkapallon Pelaajayhdistys oli tottakai pitkäaikaisena yhteistyökumppanina mukana toiminnanjohtaja Markus Juholan ja yhteyspäällikkö Panu Aution voimin.

Vuoden urheilukulttuuriteoksi valittiin mahtava YLE:n dokumenttisarja Urheilu-Suomi eli onnittelut Laineen Pekka ja kumppanit! Jo pelkkä ehdokkuus oli voitto meidän hankkeellemme ja rasisminvastainen työ jatkuu heti tänään. Erityisonnitteluiden kohteena vuoden joukkue Susijengi – Basketball Team Finland sekä vuoden urheiluseura Kaarinan Pojat, joiden molempien kanssa meillä on ollut kunnia tehdä yhteistyötä! Hienoa työtä!

Kiitos kaikille järjestäjille, osallistujille ja palkituille mahtavasta sekä tunteikkaasta tapahtumasta! Alla hieman kuvia eiliseltä.

Pyry Soiri antaa tukensa Punainen kortti rasismille -kampanjalle!

https://www.youtube.com/watch?v=JW6TkNf3kaU

Suomen A-maajoukkuejalkapalloilija Pyry Soiri laittaa hyvää kiertoon yhteistyössä Jalkapallon pelaajayhdistyksen ja FIMU ry:n Punainen kortti rasismille -hankkeen kanssa. Soiri tekee joulun kunniaksi lahjoituksen varustehankintoihin Myllykosken Pallon maahanmuuttajataustaisille sekä vähävaraisille lapsille ja nuorille. Soiri haluaa samalla kiittää entistä seuraansa sekä Myllykosken alueella pitkään toimineita seurahenkilöitä ja yhteisöä. Soiri haluaa erityisesti kannustaa alueen maahanmuuttajataustaisia ja vähävaraisia lapsia sekä nuoria jalkapallon pariin.

Myllykosken Pallon hallituksen puheenjohtaja Pekka Kolehmainen muistaa kuskanneensa Pyryä jo junioriaikoina treeneihin ja pitää erittäin hienona, että Pyry haluaa tällä tavoin antaa hyvää takaisin ja tukea alueen junioritoimintaa. Pyry Soiri oli 16-vuotias, kun hänen perheensä muutti kuuden miljoonan asukkaan Dar es-Salaamista Tansaniasta, kuuden tuhannen asukkaan teollisuustaajamaan Myllykoskelle Kaakkois-Suomeen. Soirin jalkapallotaidot kehittyivät tätä ennen katupeleissä eri Afrikan maissa mm. Mosambikissa, Namibiassa ja Tansaniassa. Välillä vastassa oli vastustajia, joilla ei ollut futiskenkiä. Hän muistelee tilanteita, joissa hän on antanut omat nappulakenkänsä vastustajalle. ”Minut on kasvatettu siten, että vieruskaveria autetaan. Jos minulla oli parit nappulakengät, niin saatoin antaa toiset pois jollekin, jolla ei ollut futiskenkiä. Olen itse ollut aina etuoikeutetussa asemassa ja äitini on pitänyt aina huolen siitä, että minulla ja perheelläni on ollut kaikki tarvitsemamme. Siksi koen myös tärkeäksi, että toisia ihmisiä ja varsinkin lapsia sekä nuoria autetaan”, Soiri korostaa.

Pyry Soiri otti itse tällä viikolla yhteyttä Punainen kortti rasismille -hankkeen projektipäällikköön Ilari Äijälään ja yhdessä he miettivät sopivaa tapaa ja tempausta levittää hyvää joulumieltä joulun kunniaksi. ”Minusta oli aivan mahtavaa, että Pyry otti minuun yhteyttä ja kertoi haluavansa tukea hankkeen toimintaa. Päädyimme sitten yhdessä valitsemaan Myllykosken Pallon tuen kohteeksi ja saimme nopeasti sovittua heidän kanssaan tuelle konkreettisen kohteen. Kyllä tästä tuli itsellekin erittäin hyvä mieli”, toteaa yhdenvertaisuus- ja monikulttuurisuustyötä tekevä Äijälä.


Soiri uskoo siihen, että pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus ja kannustaa muitakin urheiljoita yhteiskuntavastuutyöhön ja hyväntekeväisyyteen. Soiri antaa kuvaamallaan videolla tervehdyksensä kaikille sekä tukensa Punainen kortti rasismille -kampanjalle, joka on ehdolla ensi kuussa Urheilugaalassa vuoden urheilukulttuuritekona.

Punainen kortti rasismille -hanke ehdokkaana 2018 Urheilugaalassa!

Punainen kortti rasismille -hanke on mukana 2018 Urheilugaalassa ehdokkaana Urheilukulttuuri -kategoriassa! Tämä on erittäin hieno kunniansoitus pitkäaikaisesta rasismin- ja syrjinnänvastaisesta työstä kaikille, jotka ovat hankkeen parissa työskennelleet.

Urheilukulttuuri-palkinto on tunnustus yksittäisestä teosta tai pitkäaikaisesta työstä suomalaisen urheilukulttuurin hyväksi. Palkinnon saaja voi olla henkilö tai yhteisö, joka on edistänyt urheilun arvoja tai perinteitä tai vaikuttanut hyvinvoinnin tai tasa-arvon kehittämisessä. Muita ehdokkaita Urheilukulttuuri-kategoriassa ovat Flying Finn 100 -hanke, Paavo Nurmi ja Turun kaupungin yhteistyöhanke ja Urheilu-Suomi dokumenttisarja.

Urheilugaalan Uno-palkinnot jaetaan 18. tammikuuta Helsingin Hartwall Areenalla. 11:nnen kerran järjestettävässä urheilutapahtumassa suomalainen urheiluyhteisö kokoontuu juhlistamaan menneen urheiluvuoden sykähdyttävimpiä hetkiä. Vuonna 2017 Urheilugaalaa seurasi TV:n välityksellä noin 2 miljoonaa suomalaista. Urheilugaalan tavoitteena on nostaa suomalaisen urheilun ja liikunnan arvostusta yhteiskunnassa ja tehdä näkyväksi urheilijoiden, taustavoimien ja fanien arvo ja merkityksellisyys. Gaala rakentuu seuraavien arvojen varaan:

• yhdessä
• unelma
• rohkeus
• sisu
• ilo
• rehellisyys
• arvostus

Gaalassa jaetaan palkintoja yleisöäänestyksen, yhteiskunnan vaikuttajista kootun suuren palkintoraadin ja urheilutoimittajien valintojen perusteella. Lisäksi Urheilugaala jakaa vuosittain joitakin erityispalkintoja. Suureen raatiin kuuluu yli 300 yhteiskunnan, urheilun ja viihteen vaikuttajaa. Suuri raati koostuu poliitikoista, entisistä ja nykyisistä huippu-urheilijoista sekä urheilujärjestöjen toimijoista. Suuri raati äänestää palkintolautakunnan valitsemista ehdokkaista voittajat. Raati äänestää seuraavien palkintoluokkien ehdokkaista voittajat: Läpimurto, Taustavoima, Urheiluilmiö, Urheilukulttuuri, Urheiluseura ja Aktiivisin kunta. Suuren raadin äänestys alkaa 2.12.21017 ja päättyy 9.1.2018.

Punainen kortti rasismille -hanke tekee kouluvierailuita syksyllä 2017 ja keväällä 2018!

Punainen kortti rasismille -hanke tekee kouluvierailuita alakouluihin pääkaupunkiseudulla syksyllä 2017 ja seuraavan kevään 2018 ajan. Tavoitteena on käydä läpi rasismiin, monikulttuurisuuteen ja ihmisten yhdenvertaisuuteen liittyviä teemoja liikunnan ja urheilun näkökulmaa käyttäen. Räätälöimme käyntimme aina koulun toiveisiin ja tarpeisiin –  oli kyseessä sitten joko lyhyempi käynti, teematunti tai isompi kokonaisuus.

Meillä on käytössä myös 4. – 6 -luokkalaisille suunnattu kasvatuspeli, jota pelataan hyödyntäen Seppo -oppimispelialustaa (lisätietoa: www.seppo.io). Materiaalina voi hyödyntää myös hankkeen tekemää kasvatuspakettia: Kasvatuspaketti PKR-1.

Jos koulunne on kiinnostunut ja haluaa kouluvierailun, niin ota yhteyttä suoraan hankkeen projektipäällikköön:

Ilari Äijälä, punainenkorttirasismille@gmail.com, 0404178776.

 

Hankkeen yhteistyökouluja:

Tahvonlahden koulu, Helsinki.

Karamzinin koulu, Espoo.

Saunakallion koulu, Järvenpää.

Lokakuun tapahtumia Espoossa: Espoo Liikkuu, Hop On Hop Off, Opinmäen urheiluexpo

Punainen kortti rasismille -hanke on lokakuun aikana ollut mukana useassa eri koululaistapahtumassa Espoossa.

10.10.2017 järjestettiin Opinmäessä urheiluexpo, jossa tuhatmäärä koululaisia pääsivät kokeilemaan erilaisia lajeja. Punainen kortti rasismille -pisteellä potkittiin jalkapallotutkaa ja juteltiin samalla mm. ennakkoluuloista ja rasismista.

19.10.2017 Leppävaaran urheiluhallissa Punainen kortti rasismille -hanke oli mukana järjestämässä nuorille syyslomaliikuntaa Hop On Hop Off -tapahtumassa jalkapallon parissa.

25.10.2017 Espoo Liikkuu -tapahtumassa Tuomarilassa järjestettiin espoolaisille kouluille ohjattua liikuntaa eri lajipisteillä sekä vapaata liikuntaa. Punainen kortti rasismille -pisteellä kokeiltiin mm. tansanialaista jalkapalloa ja potkittiin jalkapallotutkaan.